Tavoitteen takiako?

IMG_20181125_092024.jpg

Tähän aikaan vuodesta joutuu usein vastailemaan kysymyksiin seuraavan kauden tavoitteista urheilun saralla. Viimeisen pääsarjan vuoteni kynnyksellä tavoitteiden asettaminen ei tunnu enää yhtä selkeältä ja helpolta kuin joskus aikaisemmin. Päädyinkin pohtimaan tarvitsenko vielä tavoitteita lenkille lähtemiseen tai olenko niitä oikeastaan koskaan edes oikeasti tarvinnut.

Kuulun ehdottomasti siihen urheilijatyyppiin, joka rakastaa harjoittelua. Lepopäivät tuntuvat pakkopullalta ja kilpailuihin on vaikea himmailla. Pidän toki myös suunnattomasti kilpailemisesta, mutta niissä menestyminen ei ole koskaan ollut tärkein syy lähteä viivalle. Minulta puuttuu ehkä siis jollain tasolla kunnianhimoa ja kilpailuhenkisyyttä, jotta harjoitteluni olisi todella tavoitteellista ja vain kilpailuja palvelevaa. Mietin, että joskus olisi helpompi olla urheilija, joka osaa harjoitella järkevästi, vain kilpailuihin tähtäävästi ja joka omaa myös hitusen laiskuutta palautumisen helpottamiseksi.

IMG_20181227_144512.jpg
Kuva: Johanna Tervo

Jonkinlaiset tavoitteet olen joka tapauksessa aina kurinalaisesti itselleni uuden kauden alussa asettanut. En voi kuitenkaan sanoa niiden ajaneen minua lenkkipolulle tai että olisin edes pahemmin niitä ajatellut harjoitellessani. Olen pikemminkin aina lähtenyt lenkille hakemaan hyvää oloa. Lepopäivän yleisolo on jotenkin nuhruinen. Toisaalta se voi johtua myös siitä, että suihkuun ei tee mieli mennä ilman kunnon hikoilua. Huonona päivänä lenkki toimii mielen piristäjänä ja parempina päivinä askeleeseen tulee hyvän mielen lisäkevennys automaattisesti. Olen siis pahasti riippuvainen, endorfiinikoukussa.

IMG_20181125_084659.jpg

Joillekin urheilijoille treeniseura on kaikkein suurin motivaattori harjoitteluun. Varsinaisia tavoitteilla ei ole tai niiden toteutumisella ei ole suurempaa merkitystä. Treenin väliin jättäminenkään ei ole ongelma paitsi, jos tarjolla on huippuseuraa. Lenkille yksin lähteminen saattaa sen sijaan tuntua tylsältä ja merkityksettömältä. En voi sanoa kuuluvani tähän urheilijaryhmään, sillä nautin myös yksin harjoittelusta suunnattomasti. Olen kuitenkin vuosien myötä oppinut arvostamaan kavereiden treeniseuraa ja sparrausapua varsinkin kovemmissa harjoituksissa. Voin siis hyvinkin myöntää olevani sosiaalisen paineen vietävissä treenejä valikoidessani.

Asetan nykyään itselleni muutamia kisoja tavoitteeksi ihan vain siksi, että on jotain mitä odottaa. Tavoitteet määräävät myös jonkin verran treenien sisältöä ja harjoittelun tehoa. Omaan harjoitusohjelmaani mahtuu kuitenkin myös kasapäin harjoituksia, jotka eivät suoranaisesti palvele tulevaa tavoitetta, mutta joista pidän niin paljon, että haluan tehdä ne jonkun ehkä järkevämmän treenin sijaan.  

img_20190113_144707.jpg

Mikä ikinä onkaan sinun motivaattorisi harjoitteluun, palvelee lenkille lähteminen joka tapauksessa sitä loppupeleissä tärkeintä tavoitetta: terveenä pysymistä ja arjessa jaksamista. Ja asiaa voi myös ajatella toisinpäin, kun keho ja mieli voi hyvin tulee tulostakin urheilussa suuremmalla todennäköisyydellä.

Pirteitä lenkkejä pakkaspoluilla!

Suski


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s