Tiomilakuumetta

Jokaikinen kevät noin kahdenkymmenen vuoden ajan olen löytänyt itseni ruotsalaiselta pellolta, sorakuopalta, metsänlaidalta tai urheilukeskuksen nurmikolta osallistumassa ruotsalaisten suunnistajien Jukolaan eli Tiomila-viestiin. 10mila on naapurimaamme suunnistuspiireissä pyhä asia. Se on koko vuoden tärkein viestikilpailu, johon valmistaudutaan huolella koko pitkän talven ajan.

20180316_174250-12008874633.jpg

Olen aina itse tykännyt juosta molempia suurviestejä, mutta Jukolan viestillä on aina ollut sen suurimman, hienoimman ja tärkeimmän viestikilpailun paikka sydämessäni. Ruotsiin muuton jälkeen me Lidingössä asuvat suomalaiset olemme kovasti joutuneet pitämään oman tapahtumamme puolia. Tiomilan jälkeen ei tunnu olevan oikein elämää. Tai no, tuleehan se Jukolan noin puolentoista kuukauden päästä, mutta siihen ei meidän harmiksi panosteta läheskään samalla innolla ja energialla, kuin oman maan viestiin.

73. Tiomilakavlen järjestetään tänä vuonna huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtuma palaa muutaman vuoden tauon jälkeen taas Tukholman lähistölle, Nynäshamniin.

Maasto sisältää, viimevuotiseen tapaan, normaalia enemmän korkeuseroja. Tiedossa on jyrkkiä rinteitä, erittäin pienipiirteisiä mäkialueita, joiden väliin jää tasaisempia pätkiä loikotettavaksi. Reitinvalinnat tulee nousemaan tärkeään rooliin onnistuneeseen suoritukseen pyrittäessä.

20180314_2140381762103298.jpg

Miten suunnistajat sitten valmistautuvat Tiomilaan meidän seurassa? Kilpailumaaston ollessa aivan kotikulmilla, on taitoharjoituksia, yöcuppeja ja leiripäiviä järjestetty harjoituskartoilla koko talven ajan. Lisäksi sekä naisten että miesten joukkueet ovat kokoontuneet talven aikana useita kertoja valmistautumaan yhdessä tulevaan viestikilpailuun.

Naisten Tiomila-illoissa olemme treenin lisäksi syöneet hyvin ja viettäneet rentoa aikaa yhdessä. Teemoina ovat olleet niin reitinvalinnat ja maaston tyypilliset piirteet kuin henkinen valmistautuminenkin. Tarkoituksena on luoda ryhmään rento ilmapiiri, mutta samalla tietoisuus siitä, että tätä tehdään yhdessä, joukkueena.

received_10156019430670490220813427.jpeg

Kauden ensimmäiset kilpailut lähestyvät kovaa vauhtia, mutta talvi ei meinaa taittua millään. Suomessa on vielä hanget korkealla ja hiihtokelit parhaimmillaan, mutta myös Tukholman alueella on vielä sen verran paljon lunta maastossa, että suunnistaminen on todella raskasta ja kuluttavaa. Sääennusteet lupailevat pakkasia vielä pitkälle eteenpäin ja monia kisoja onkin jo peruttu lumitilanteen vuoksi.

20180316_1535001700503795.jpg

Mitä siis tehdä, kun nastarijalkaa vipattaa, mutta lumihangessa rämpiminen ei tilannetta paranna?

Aina ei ole aikaa tai rahkeita lähteä hakemaan sulaa maastoa tossun alle ulkomailta. Turha kuitenkaan jäädä murehtimaan lumien hidasta sulamista tai vähiin jääviä tekniikkaharjoituksia. Nyt on hyvää aikaa valmistautua kilpailukauteen vahvistamalla henkistä puolta.

Naisten viimeisimmässä Tiomila-illassa keskityimme henkiseen valmistautumiseen. Aihealueina olivat mielen olotila ja itseluottamus kisaan valmistautuessa ja ennen kisaa. Ajatukset lentelivät, nauru raikui ja ideoita jaettiin. Oli erittäin hedelmällistä kuulla muiden kokemuksia ja rutiineja kisaan valmistautuessa. Keskustelun jälkeen olimme kaikki valmiita, vaikka saman tien starttaamaan kilpailuun.

Tässä muutamia kysymyksiä henkisen puolen valmistautumisen tueksi.  Pohdiskele ensi vastauksia omalla kohdallasi ja niitä sitten muiden kanssa. Kaverilta voi saada uusia ideoita omaan tekemiseen.

20180316_171915_00011825420154.png

Myöhäisestä kevääntulosta voi löytää muitakin positiivisia asioita. Ainakaan ei ehdi itseään väsyttää liian runsaalla tekniikkaharjoittelulla. Kun siis vihdoin pääse sulaan maastoon ja kartalle juoksemaan, on suunnistusnälkä kovimmillaan ja henkisesti valmis taistoon. Pääkopan sisällä ne sijoitukset lopulta ratkeaa!

Antoisia keskusteluja toivotellen

Suski     


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s