Mistä on hyvä harjoitusleiri tehty?

img_20180212_1319031075290872.png

Etelän leirille keskellä sydäntalvea. Pakoon pakkasia, liukastelua, villasäärystimiä ja pimeyttä. Hakemaan valoa, aurinkoa, piristystä arkirutiineihin ja ennen kaikkea pitävää maastoa tossun alle. Pohjoismaalaiset suunnistajat hakeutuvat Espanjan ja Portugalin kartoille harjoittelemaan suunnistustekniikkaa ja maastojuoksuaskelta sulalle maalle. Aikaisemmin etelän leireily oli enemmänkin tavoitteellisesti harjoittelevien ja huipulle tähtäävien suunnistajien ohjelmassa, mutta nykyään lämpöön hakeutuvat yhä useammin myös veteraanit ja harrastelijat, kiitos lukuisien ryhmämatkojen järjestäjien. Veteraanisarjojen osallistujalista taitaa monesti olla jopa pidempi kuin pääsarjojen talven etelän kilpailuissa.

Mitkä sitten ovat onnistuneen harjoitusleiriin rakennuspalikat? Viidentoista vuoden aikana melkeinpä poikkeuksetta joka talvi etelässä leireilleenä uskallan listata tähän muutaman tärkeän pointin, jotka on hyvä ottaa huomioon leiriä suunnitellessa.

Leiripaikan valinta on aina numero yksi. Jos suunnitelmissa on vain viikon, puolentoista reissu, ei kannata haaveilla kohteista, joihin on hankala ja pitkä matkustaa tai joissa liikutaan reilusti toisille aikavyöhykkeille. Matkustuspäivät vievät aina veronsa ja harjoittelemisen sijaan hukkaat kallista aikaa kulkuvälineissä istumiseen, saati sitten aikaerosta toipumiseen.

Alueen ilmaston tulisi olla lämpötilaltaan suotuisa kyseiseen aikaan vuodesta. Jos tarkoitus on lähteä lunta ja jäätä pakoon, on turhaa suunnata alueelle, missä riski on suuri moisiin keleihin. Kannattaa myös muistaa, että vuorilla on aina suurempi todennäköisyys lumisateisiin kuin rannikolla. Sää on kuitenkin arvaamaton ja vaikka Espanja ja Portugali kuulostavat varmoilta, sulilta kohteilta, voi lumimyräkkä sielläkin yllättää ihan missä tahansa. Lisäksi paikalliset talot eivät ole rakennettu talvikelejä varten, vaan eristämään kesän paahtavaa auringonpaistetta. Muutama lisäkerrasto ja vähintään villasukat on syytä pakata mukaan myös etelänleirille!

Ajomatkan pituus harjoituspaikoille on yksi tärkeistä huomioonotettavista seikoista majoitusta varatessa. Itse arvostan lyhyitä siirtymisiä majoituksesta harjoituksiin sekä välisuihkua ja lepohetkeä treenien välillä. Tietenkin on plussaa, jos lentokenttäkin on mahdollisimman lähellä, mutta tärkeintä on kuitenkin, että päivittäiset harjoittelurutiinit sujuvat mutkattomasti ja vain vähän autonpenkkiä kuluttaen.

20180212_133724768637178.jpg

Monelle talven keskeltä tulleelle suunnistajalle etelässä tehdyt harjoitukset ovat ensimmäisiä kartan kanssa tehtyjä moneen kuukauteen. On järkevää pitää harjoitukset lyhyinä ja hakea rastien sijaan hyvää keskittymistä. Mieluummin siis tehdä useampi lyhyt harjoitus päivässä keskittyneesti, kuin huidella useita tunteja kartta kourassa pätkivän suunnistusajatuksen vietävänä.

Yksin, kaksin, pienellä porukalla vai koko seuran voimin? On hauskaa, kun leireillä on mukana paljon urheilijoita. Metsässä on elämää ja varsinkin yöharjoituksissa olo on turvallisempi, kun tietää muidenkin juoksevan samalla alueella. Koviin harjoituksiin löytyy sparraajia ja leirikilpailu nousee huomaamatta arvoon arvaamattomaan. Suuremmalla joukolla matkaan lähteminen vaatii tietenkin enemmän koordinointia, suunnitelmallisuutta ja useampia vuokra-autoja. Voin lämpimästi suositella oman Whatsupp- tai Messenger-ryhmän perustamista leiriporukan välille kommunikoinnin helpottamiseksi.

Pidän kilpailemisesta ja siksi tykkään, jos leirin aikana osallistutaan muutamaan alueella järjestettävään kilpailuun. Kilpailurutiineja pääsee harjoittelemaan parhaiten itse kilpailuissa ja suoritusta pystyy analysoimaan tarkemmin, kun käytössä on väliajat ja mahdollisien gps-laitteiden tuoma informaatio. Seurani leireillä juostaan joka harjoitus gps-laitteiden kanssa, jolloin palaute suorituksesta tulee välittömästi valmentajan ja urheilijoiden käyttöön. Valvotun silmän alla juokseminen vaikuttaa ehdottomasti positiivisesti harjoituksiin keskittymiseen.

img-80451837360865.jpg

Erilaisia majoitusvaihtoehtoja on yleensä hyvin tarjolla alueilla, joissa paras turistisesonki ei ole vuoden talvikuukausina. Jotta harjoituksiin ja niistä palautumiseen voi keskittyä täysillä, on fiksua lueskella mahdolliset majoituksen arvostelut internetin varaussivustoilta tai ainakin tarkastella niiden keskiarvoarvosanaa, joka kertoo yllättävän hyvin todellisen tilanteen. Majapaikan rauhallisuus, siisteys ja ruoan laatu ja tarjonta ovat seikkoja, joita itse kiinnitän huomiota leirimajoitusta valitessani. Myös korvaavan harjoittelun mahdollisuus lähistöllä, kuten kuntosali, uima-allas tai mahdollisuus pyörän vuokraamiseen voi olla syytä tarkistaa jo ennen lähtöä. Varsinkin pidemmillä leireillä on välillä hyvä tehdä jotain muuta kuin suunnistaa ja juosta.     

Parhaillaan käynnissä olevalla seuran harjoitusleirillä Espanjan Alicantessa toteutuvat kaikki hyvän leirin ainekset. Mielenkiintoisia suunnistustehtäviä vaihtelevissa maastoissa höystettynä muutamalla kisalla ja leirin kymmenottelulla. Olen toki joutunut soveltamaan ohjelmaa jonkin verran edellisessä postauksessa mainitsemani vamman vuoksi, mutta yllättävän hyvin on harjoittelu sujunut muutaman korvaavan harjoituksen ollessa myös mukana ohjelmassa. Lämpö ja valo hoitaa sekä mieltä että ruumista. Suosittelen pientä pyrähdystä etelään lämpimästi!

Aurinkoterveisin

Suski

20180211_1710491865655434.jpg

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s